sunnuntai 30. heinäkuuta 2006

Lahoa, eristystä ja muurausta

Kaakkoissivulta päädyttiin uusimaan koko ulkovuori. Suunnitelman mukaan ulkopuolelle tehdään kevyt lisälämmöneristys 25 mm tuulensuojalevyllä. Tuvan ikkunan alla vinolaudoitus oli lahonnut. Seinän alajuoksu oli myös hieman kärsinyt, mutta kuitenkin tarpeeksi hyvässä kunnossa. Ikkunoiden alla ei ollut lainkaan purueristettä, vaan se oli korvattu muutamalla kerroksella kuitulevyä. Levyt oli rimoilla kiinnitetty siten, että väliin jäi aina n. 10 mm ilmatila. Ihan näppärä ja varmastikin hyvin toiminut systeemi. Korvattiin nuo kuitenkin Vitalilla kun kerran auki otettiin.



Tuvan ikkuna kaakkoon




Keittiön ikkunan alla oli kuivaa. Ikkunan koko kuitenkin muuttuu, jotta sisäpuolelle saadaan 900 mm korkea työtaso ikkunan eteen. Uusi ikkuna tilataan myös vähän tätä vanhaa kapeampana, josta lisää joskus myöhemmin.



Savupiiput vaativat myös huolenpitoa. Vesikaton yläpuolinen osa muurattiin uudelleen jo jokunen vuosi sitten. Tällöin säästettiin ja tehtiin itse - nyt siis vahingosta viisastuneena otin työhön ammattilaisen. Avustavat työt, purku ja logistiikka (eli tellinkien rakennus, myllytys ja tiilien + kuran kanto katolle) toki hoidettiin itse.
Tässä kuusi 1/2 kiven reikää...
...ja tässä toiset 6




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti