Väntsin talona "torppamme" on kylällä tunnettu jo rakentamisestaan asti eli vuodesta 1949. Samoihin aikoihin on pihapiiriin rakennettu myös tilan kokoon nähden melko suuri navetta kalustosuojineen sekä saunarakennus. Kaikesta päätellen rakentaminen on tapahtunut melkoisella kiireellä ja
rakennustarvikepulasta kärsien. Taloa ei vuosikymmenten aikana ole juurikaan remontoitu, eipä sen puoleen pahemmin kunnossapidettykään.
Isoäitini isän kuoltua talo oli vuosikymmenien ajan perikunnan omistuksessa ja sai rappeutua melko arvokkaasti. Kesäisin elämää oli kai yleensä enemmänkin, mutta vuoden ympäri taloa asui pääasiassa mummini kaksi veljeä. Veljesten kuoltua perikunta halusi muuttaa tilan rahaksi. Rakennusten tilasta vallitsi suvun kesken konsensus: "purkukuntoisia kaikki, tulta alle vain!". Onneksi isäni oli viisaasti eri mieltä ja harkinnan jälkeen päätti ostaa talon itselleen.
Tästedes talo toimi suvun kesäpaikkana. Tuolloin mm. uusimme talon kolmiorimakatteen. Näin talo sai taas pari vuosikymmentä lisäaikaa. Myös "niityttynyt" piha ruokottiin kuntoon ja sieltä täältä yritettiin rapsutella, maalailla, tapetoida ja pestä taloa viihtyisämmäksi. Osin tässä onnistuttiinkin.
Olin ehtinyt tutustua taloon jo useamman vuoden ajan, kun tuli ajankohtaiseksi hakea pankista lainaa "omaan" asuntoon. Muutamaan kertaan talon ostamista olin isälleni jo puhunutkin, mutta myyntihaluja ei syystä tai toisesta ollut. Nyt tilanne oli kuitenkin hieman muuttunut - Oma parisuhde oli oikein pastorin edessä luvattu pitää kasassa ja ensimmäinen lapsikin oli ehtinyt syntyä. Lopulta pitkien ja tuskaisten neuvottelujen jälkeen allekirjoittaneen perhe osti talon piharakennuksineen kesällä 2006.
Talon remontti pyöräytettiinkin käyntiin varsin pian muuton jälkeen. Koko remontin ajan olemme asuneet talossa. Muita suurempia virheitä ovat olleet alun hyvinkin ruusuiset kuvitelmat omasta osaamisesta / jaksamisesta, budjetista ja varsinkin aikataulusta. Nyt 3 vuotta ensimmäiseen exceliin aikataulutetun deadlinen jälkeen alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä. Osaamisessa lienee yhä puutteita, mutta itseluottamus ainakin on matkan aikana kasvanut. Aikatauluja ei ole laadittu enää vuosiin ja
budjetti on tehty aina noin kuukaudeksi eteenpäin tilipäivän ja laskunmaksujen jälkeen.
Yritän tähän blogiin kasata remontin vaiheita tähän asti jotakuinkin järjestyksessä ja nykyhetken kiinnisaatuani jatkaa siitä normaalin blogin tyyliin.
Kuvia kesältä 2006.
|
Kaakkoispääty - pikkukuisti jouduttiin myöhemmin purkamaan |
|
|
|
Ison kuisti oli jo aiemmin uudelleen osin rakennettu. Ulkomaalaus myös kesken. |