Kevään mittaan on kellarista kärrätty ulos muutamia satoja kottikärryllistä mullansekaista hiekkaa. Aivan järkyttävä homma, johon onneksi löytyi innokasta talkooväkeä avuksi. Maa-ainesten joukosta löytyi aika paljon epämääräistä lahonnutta puutavaraa 60 vuoden takaisista sukkelimuoteista. Kaikki epämääräinen aines pyrittiin poistamaan mahdollisimman tarkkaan. Autotallissa kaivuu oli helpompaa, kun Avantilla mahtui ajamaan sisään.
Talon antura lepää sinertävällä savi-hiesupohjalla. Jo salaojien kaivuussa koitettiin mahdollisuuksien mukaan varoa savipinnan turhaa rikkomista. Toki pumppaamoiden asentamisessa piti kaivaa syvempäänkin, mutta salaojat asennettiin syvyydelle, jolla savipatja ei vielä pääsisi liikaa kuivumaan ja aiheuttamaan talon vajoamista (vrt. Turku).
Kellariin tehtiin varmuuden vuoksi vielä sisäpuolisetkin salaojat, joita varten kaivettiin matalahkot ojat savipohjaan. Salaojien ympärille taas sepeliä suodatinkankaalla suojattuna. Myös viemärivetojen alimpia kohtia piti hieman kaivaa savipinnan alapuolelle. Lattiakaivojen kohdille valettiin aika massiiviset "ankkurit". Lopulta koko kellarin alalle vedettiin savipatjan päälle suodatinkangas ja puhallettiin kauttaaltaan n. 30 cm kerros papusoraa. Sora tilattiin jonkinlaisella kapillaarisuutta vähentävällä käsittelyllä. Papusoran päälle tuli vielä kerros tukevahkoa eristelevyä puolipontilla. Ohjeiden mukaan olisi pitänyt laittaa kahdessa kerroksessa saumat limittäen, mutta päädyin tinkimään tästä.