maanantai 7. elokuuta 2006

Puunkaatoa


 Etupihalta piti kaataa muutama potentiaalinen sähkölinjan/talon/auton päälle kaatuva koivunrunko. Vähän teki pahaa, mutta vaakakupissa painoi myös suorempi putkiveto kunnan vesi-ja viemäriverkkoon ja jätevesipumppaamon vaatima kaivuutyö. Nämä puut olisivat jokatapauksessa vaurioituneet kaivuusta.


 Puut olivat sen varran hankalassa paikassa, että palkkasin hommaan virolaisen tolppa-apinan. Soittelin varoiksi myös sähkölaitokselle ja kyselin josko olisi mahdoillista ottaa talon syöttöpiuha alas kaadon ajaksi. Heiltä varsin hyvää palvelua - tulivat paikalle 2 miehen partiolla, laskivat piuhan, kaatoivat kolme viidestä kaadettavasta rungosta ja neuvoivat vielä tolppa-apinalle miten loput kannattaa kaataa. TYämä palvelu oli ilmainen ja kaupan päälle kiittelivät kun joku pyytää etukäteen paikalle eikä vasta kun piuhat on rungon alla maassa. Tolppa-apina teki myös ihan hyvää työtä ja pätki rungot pölleiksi kaupan päälle. Kaipa sille otti vähän kunnian päälle ne sähkölaitoksen miehet..

 
Kovin on autiota

tiistai 1. elokuuta 2006

Tuulensuojalevyä

Tulikohan vanhojen tervapaperien kanssa tehtyä virheellinen rakenne? Otin repaleiset tervapaperit pois, mutta siististi paikalleen jääneitä en alkanut repiä. Jälkeenpäin ajatellen olisi kai pitänyt ottaa posi nuo kaikki. Vaan liekö tuolla niin suurta merkitystä?


Tämän seinän takana on vessa - tuuletusventtiilin läpivienti siististi räystään alle.

Tuvan ikkunan alta lahonnut vinolaudoitus korvattiin tuulensuojalevyllä. Päälle vielä kauttaaltaan uusi levykerros.
Tuo pikkukuisti sai purkutuomion. Tehdään sitten joskus siihen uusi samanlainen
 Keittiö olisi voinut olla vähän toimivampikin. Ja nythän se on! Vuosia sitten kesätyöpaikan jätelavalta pelastettu allastaso pääsi vihdoin uusiokäyttöön. Kaappi hommattiin aiempaan vuokra-asuntoon keittiön työtason jatkoksi. Tasoa piti vähän lyhentää (työkaluina peltisakset ja timpurinvasara) ja kaappia kolota (käsisaha, reikäsaha). Tiskikone on lainassa Otikselta (nyttemmin omistussuhteet virallistettu). Yläkaappi siirrettiin tuohon keittiön toiselta seinältä. Viemäri ja vedet tuotiin kellarin puolella yllättävän helposti. Oikalla puolella tuulikaappi ja pikkukuisti. VAsemmalla puolella WC. Molemmat näistä oviaukoista pannaan umpeen ja WC:n ovi käännetään tuulikaapin suuntaan "sitten joskus". ensin pitää saada miljuuna muuta asiaa hoidettua (tulevan vessan oviaukon kohdalla on nyt sähköpääkeskus...)

Liian hyvä tilapäisratkaisu :)


Purkulautaa odottamassa polttopuuinnostusta