torstai 1. kesäkuuta 2006

Alkusanoja

Blogi on kirjoitettu 30.10.2011 asti jälkijättöisesti eli julkaisupäivämäärät on väärennetty suunnilleen projektista taltioitujen valokuvien muksisiksi. Useimmat työt olen tehnyt itse. Vaimo on autellut milloin on joutanut ja monet hyvät ystävät ovat myös saaneet jättää kädenjälkensä näkyviin kotiimme. Ylivoimaisesti korvaamattomin apu on ollut appiukosta, joka on kiitettävästi jaksanut puurtaa varsinkin monien pitkäveteisten ja tylsien töiden parissa, jotka eivät omalle luonteelleni sovi.